Kaipaatko tropiikin lämpöön ilman suurta aikaeroa? Onko ns. peruskohteet jo nähty? Siinä tapauksessa yllättävä ja erilainen Sansibar voisi olla seuraava matkakohteesi.

Meidän piti alunperin lähteä tähän reissuun 25 v -hääpäivämme kunniaksi syyskuussa 2020, mutta kuten tiedämme, universumilla oli maailmalle muita suunnitelmia. Matka toteutui viimein tammikuussa 2023.

Lensimme Sansibarille Qatar Airwaysillä. Majoitusta olin ehtinyt vaihtaa lukemattomia kertoja näiden vuosien aikana, kun aina tuntui löytyvän parempi “more value for the money” -vaihtoehto. Lopulta päädyimme Sea Cliff Resort & Spa -hotelliin, jonne varauksen teimme jälleen Booking.comin kautta.

Olimme käyneet keskustelua siitä, että tässä kohteessa emme uskalla hygieniasyistä valita 4 tai 5 tähteä alhaisempaa majoitusvaihtoehtoa. Olin tosiaan tuota hotellia ehtinyt vaihtaa moneen otteeseen, mutta olimme päätökseen lopulta todella tyytyväisiä. Siistiä, ystävällinen palvelu ja ruokakin hyvää. Tosin korkeasta tähtiluokituksesta huolimatta jokin lievä matkapöpö meille reissussa tarttui. Se oli kuitenkin niin lievä, ettei menoa ja lomailua haitannut. 

Mikä sitten oli yllättävää ja erilaista?

Heti matkalla lentokentältä hotellille kävi selväksi, että nyt olemme hyvin erilaisessa kohteessa kuin aiemmin. Köyhyys löi kasvoille ja puhkaisi kyllä tehokkaasti Suomi-kuplan. Tuntui oudolta sujahtaa resortin portista sisään palveltavaksi, kun ulkopuolelle jäi täysin toisenlainen maailma. Emme halunneet kuitenkaan viettää koko lomaa resortilla vaan nähdä myös oikeaa Sansibaria. Vierailimme pääkaupungissa StoneTownissa ja kiertelimme myös ympäri saarta paikallisen oppaan johdolla. Tein tuosta retkestä oman postauksen: Mitä tehdä Sansibarilla?

Köyhyydestä huolimatta saarella vaikuttaa asuvan onnellisia ihmisiä. Hakuna matata eli “take it easy” tuntuu ihan aidosti toteutuvan ja parin päivän jälkeen se rentous alkoi tarttua myös takakireään länsimaalaiseen 🙂

Muutama hyödyllinen fakta Sansibarista

Saarelle ei saa viedä muovipusseja. Tai jos viet (esimerkiksi lentokoneen nesteet), se tulee viedä pois lähtiessään. Meillä oli sattumalta vain yksi muovipussi mukana lenkkareille. Kukaan ei siihen puuttunut ja toimme sen kiltisti myös kotiin.

Sansibar on siis Tansanialle kuuluva saari. Rahayksikkö on Tansanian sillinki. Sitä ei pysty vaihtamaan maan ulkopuolella, mutta saarelta löytyy kyllä automaatteja, joista voi nostaa rahaa edullisemmin kuin esimerkiksi hotellin vastaanotosta. Me emme lopulta vaihtaneet rahaa ollenkaan ja se jäi vähän harmittamaan, sillä olisin halunnut ostaa jotakin kadunvarressa hedelmiä myyviltä lapsilta, jotka iloisesti huutelivat “jambo jambo!”

 

 

Kommentoi tai kerro mielipiteesi