(*Postaus sisältää mainoslinkkejä.)

Useimmiten minulle esitetty kysymys kuuluu: Minne matkustaa lokakuussa (tai marraskuussa) Euroopan sisällä, niin että aurinkoa ja lämpöäkin vielä riittäisi? Tätä mietin tänä vuonna itsekin ja lähdin etsimään, mitä muita vaihtoehtoja löytyy kuin Kanariansaaret ja Turkki.  Listasin tähän nyt 4 parasta kohdetta. Kriteerinä oli vähintään 20 asteen keskilämpötila päivisin.

Listasin jokaiselle kohteelle myös majoitusvaihtoehtoja 2 hlölle eri hintaluokista. Hakukriteereinä oli viikko lokakuussa sekä hyvät asiakasarviopisteet (yli 8) jokaisessa hintaluokassa.  (Jos teet varauksen näiden linkkien kautta, minä saan siitä pienen komission, mutta se ei maksa sinulle mitään ylimääräistä). Huomioithan, että osa hotelleista sulkee uima-altaansa talvikaudeksi. Eivät suinkaan kaikki, mutta tämä kannattaa ennen varausta tarkistaa, mikäli uima-allasta lomallesi toivot. Ja hinnat luonnollisesti laskevat marraskuussa verrattuna lokakuuhun.

Mutta sitten niihin matkakohteisiin.

 

1. Kypros

Kypros on edelleen minulla käymättä. Yritetty on kaksi kertaa sinne päästä, mutta ensimmäisellä kerralla iski korona ja toisella kerralla lääkäri kielsi minulta lentämisen. Ehkä 3. kerta toden sanoisi 😀

Keskilämpötilojen puolesta tämä näyttäisi olevan paras kohde. Kyproksella lokakuun keskilämpötila on 27 astetta ja marraskuussakin vielä 22 astetta. Suoria lentoja löytyy ainakin Finnairilta Larnacaan ja lentoaika on n. 4.5 tuntia. Finnairin hinnat ovat loka-marraskuussa n. 500€ luokkaa.  Muilta lentoyhtiöiltä lentoja löytyy 250-350€:lla yhdellä vaihdolla. Silloin toki kokonaismatka-aika pitenee.

 

Minne matkustaa lokakuussa?
Kuva Pixabay.

 

Majoitusvaihtoehtoja Ayia Napa

Ayia Napa on Kyproksella suosittu rantalomakohde ja tässä kolme hotellivinkkiä sinne.

 

Budjetti

*Pavlinia Hotel & Apartments

Keskihintainen

*Anonymous Beach Hotel (Adults only)

Luksus

*Amarande (Adults only)

 

2. Malta

Maltallakin lämpöä pitäisi riittää. Lokakuun keskilämpötila on 24 astetta ja marraskuussa 20 astetta. Maltalle ei tietääksen ole Suomesta suoria lentoja. Yhden vaihdon kanssa matkustusajaksi tulee n. 10 h. Lennot voi löytää 250-350€:lla, ainakin jos on ajoissa liikkeellä.

 

Minne matkustaa marraskuussa?
Kuva Pixabay.

 

Majoitusvaihtoehtoja Maltalla

Malta on pieni saari ja ei liene juurikaan merkitystä sillä, mistä päin majoituksen ottaa. Tässä muutama löytö, joita voisin itse harkita.

 

Budjetti

*Seaview Stays

Keskihintainen

*Labranda Riviera Hotel & Spa

Luksus

*Hyatt Regency Malta

 

3. Madeira

Madeira näyttäisi olevan näistä kohteista kallein. Lämpöä kuitenkin on tarjolla, sillä lokakuun keskilämpötila on 23 astetta ja marraskuussakin se laskee vain hieman,  22 asteeseen. Finnairilla on Madeiralle (Funchaliin) suoria lentoja, hinnat loka-marraskuussa 480-570€. Vaihdollisia lentoja muilta lentoyhtiöiltä löytyy 370-470€:lla.

 

Minne matkustaa lokakuussa?
Kuva Pixabay.

 

Majoitusvaihtoehtoja Funchal

Kaikki Madeiran hotellivaihtoehdot ovat Funchalista.

Budjetti

*Apartamentos Turisticos Paraiso

Keskihintainen

*Hotel Orca Praia

Luksus

*Royal Savoy – Ocean Resort – Savoy Signature

 

4. Kreeta

Näistä neljästä kohteesta tämä onkin ainoa, jossa olen itse vieraillut. Lämpötilat ovat samaa luokkaa kuin muissa kohteissa: lokakuussa päivälämpötilat ovat keskimäärin 23 astetta, marraskuussa 20 astetta.

 

Minne matkustaa Euroopassa?
Kuva Pixabay.

 

Majoitusvaihtoehtoja Kreetalla

Kreetalta löytyy selvästi tämän listauksen halvimmat majoitukset. Nämä majoitusvaihtoehdot olen valinnut ympäri saarta.

Budjetti

*Real Palace

Keskihintainen

*Girogiali Beach Hotel

Luksus

*Domes Noruz Chania, Autograph Collection – Adults Only

 

Minne matkustaa lokakuussa?

Katsotaan minne päädyn itse syksyllä. Vahvoilla ovat Malta ja Kypros. Monet matkatoimistotkin järjestävät näihin kohteisiin matkoja vielä loka-marraskuussa, joten kannattaa kurkata myös heidän tarjontansa. Ostaminen on helppoa eikä hinnoissa ole merkittäviä eroja, joskin edelleen itse erikseen lennot ja majoitukset ostaen vähän säästää. Tutkaillessani eri matkanjärjestäjien sivuja, jäin kaipaamaan kattavampaa tietoa ja kuvia hotelleista, etenkin huoneista. Parhaiten tietoa löytyykin mielestäni Booking.comin sivuilta. Jos haluat lukea lisää, miten säästää lennoissa ja majoituksissa, niin käy lukemassa Miten löytää parhaat hotellitarjoukset? ja 5 vinkkiä miten löytää halvat lennot?

Minne sinä matkustaisit syksyllä pimeää ja sadetta pakoon?

Jos kaipaat lisää matkavinkkejä, ota seurantaan Matkaripuli TikTokissa.

 

2 kommentti

  1. Ihan kivoja vaihtoehtoja, varsinkin jos tykkää rannoista. Näistä varmaan valitsisin Madeiran, sillä itse en kuitenkaan ole niin paljoa rantakohteiden perään. Itse voisin matkustaa lokakuussa, varsinkin sen alkupuoliskolla esimerkiksi ihailemaan Dolomiittien ruskaa.

    1. Dolomiittien ruskakin kuulostaa kyllä hyvältä. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän itse kaipaan loka-marraskuussa valoa, lämpöä – ja lepoa 😀

Kommentoi tai kerro mielipiteesi