Oi New York New York. Lupasin perheelle kerran, että vien heidät sinne vielä joskus. Halusin heidän hihkuvan, kuten itse vieraillessani siellä ensimmäisen kerran 2016, jolloin spontaani reaktioni pilvenpiirtäjien ja keltaisten taksien joukossa nauratti ystävääni 😃  Tuntui nimittäin siltä kuin olisin ollut keskellä elokuvaa.

Perhe sai lopulta tilaisuutensa lokakuussa 2022. Hihkuivatko he innostuksesta saapuessaan kaupunkiin? No eivät. Ja merkittävin syy tälle oli se, että saavuimme perille pimeällä. Eli suosittelen lämpimästi valitsemaan lennot, jotka saapuvat New Yorkiin keskellä päivää. Vaikka toki kaupunki on hieno iltavalaistuksessakin, mutta elokuvafiilikseen pääset paremmin päivällä.

 

Majoitus Manhattanilta

Olimme varanneet Airbnb:n kautta asunnon Chelseasta. Voit vain kuvitella, millainen prosessi sen valitseminen oli, varsinkin jos olet lukenut Miten löytää parhaat hotellitarjoukset? 😃 Mutta kyllä vaivannäkö tälläkin kertaa kannatti, sillä kohde oli erinomaisella sijainnilla ja siellä oli kolme makuuhuonetta, pieni olohuone ja keittiö sekä ruokailutila meidän kuuden hengen perheelle. Etukäteen hirvitti ainoastaan, miten ihmeessä pärjäämme yhdellä kylppärillä, mutta asenne ratkaisee ja hyvin selvittiin.

Chelsea on oivallinen sijainniltaan. Siitä on kävelymatka moniin nähtävyyksiin, mutta alue on kuitenkin turvallinen ja rauhallinen ja lähistöllä oli paljon ravintoloita ja kahviloita.

 

Hintataso

Tiesinhän toki jo etukäteen, että mistään budjettimatkasta ei ole kyse, kun raahaa suurperheen rapakon taakse. Raha oli myös osasyy siihen, miksi valitsimme Airbnb:n, jotta ruokaa voi myös välillä tehdä itse. Ensimmäisenä iltana kävimme alakerran Delissä hakemassa ilta- ja aamupalaa ja meinasin pyörtyä n. 90$ laskun saatuani. Sillä ostoskorissa oli suunnilleen jogurttia, maitoa, muroja ja kahvia sekä pari hassua patonkia. Onneksi sain parilta ystävältäni vinkit edullisista ruokaketjuista. Seuraavana päivänä suurperheen äiti täydensi kaappeja suunnilleen Suomi-hinnoin Trader Joe´silla ja oli onnellinen 🙂

 

Liikkuminen

Ehdottomasti suosittelen kävelemään niin paljon kuin vain jaksaa. Yllättävän monet nähtävyydet ovat nimittäin kävelymatkan päässä toisistaan ja symmetriset kuin viivottimella tehdyt kadut tekevät suunnistamisesta helppoa.  Ja kun jalat väsyvät, metro on oiva vaihtoehto. Sen kuin vain näytät pankki- tai luottokortia lähimaksulukijalle, niin portit avautuvat. (Koskahan muuten saamme tämän maksutavan myös Suomeen?)

 

Nähtävyydet

Olimme etukäteen listanneet, mitä kukin haluaa ehdottomasti nähdä ja kokea. Onneksi lapset ovat jo niin isoja, että saatoimme hajaantua eikä kaikkien tarvinnut kulkea koko ajan samaa matkaa.

Me vietimme New Yorkissa viikon. Siinä ehtii paljon, mutta paljon jäi vielä nähtävääkin. Parasta on ihan vain kuljeksia (take away -kahvi kädessä tietenkin) ympäri kaupunkia ja katsella ihmisiä.

Jos olet menossa New Yorkiin ensimmäistä kertaa, harkitse näitä nähtävyyksiä. Hengästyin näitä listatessani, sillä ehdittiin ihan huikean paljon. Osa perheestä kävi myös urheilutapahtumissa NFL-, NHL- ja NBA -otteluissa, mutta itse skippasin nämä tällä kertaa.

 

Times Square

No hei. Mitä olisi New Yorkin reissu näkemättä Times Squarea? Ei mitään. Väkeä riittää aina ja nenä piirtää kolmiota, kun pieni ihminen ihmettelee valtavia vaihtuvia valomainoksia. Aukio on nähtävyys sekä valoisalla että pimeällä. Voit yhdistää siellä piipahtamisen johonkin muuhun aktiviteettiin.

 

Central Park

Mies halusi elokuvahetkensä Central Parkissa juoksulenkillä ja yhtenä aamuna kävelimme puistoon n. 30 minuuttia ja hölköttelimme hetken. Vain hetken, koska piti myös jaksaa kävellä takaisin majapaikkaan sama 30 min 😀 Nuorimmaisella sen sijaan oli listalla piknik samaisessa puistossa, joten yhtenä päivänä nappasimme bagelit ja kahvit matkalta mukaan ja kävimme nauttimassa puistosta tällä kertaa istuen.

 

Top of the rock Rockefeller Center

Monet kiipeävät Empire State Buildingin huipulle, mutta varteenotettava vaihtoehto on Rockefeller Centerin Top of the Rock, josta NÄET Empire state buildingin. Liput voi ostaa paikanpäältä tai etukäteen netistä. Jälkimmäistä suosittelen, niin vältät jonot.

 

New York
Näkymä Top of the Rock -näköalatasanteelta.

Vapauden patsas / Staten Island Ferry

Vapauden patsaan näkee ilmaiseksi, kun ottaa Staten Islandille menevän lautan ja palaa samaa reittiä takaisin. Lautalla ei siis pääse patsaalle, mutta voit katsella sitä lautalta saaren ohi puksutellessa. Saatat hämmästyä patsaan koosta 😉

 

New York
Kaupungin siluettia kuvattuna Staten Island Ferryltä.

Grand Central Station

Monissa amerikkalaisissa sarjoissa ja elokuvissakin nähty Grand Central Station on myös vierailun arvoinen etenkin jos matkassa on nuorisoa. Ja hei, mut sai helposti ylipuhuttua nähtävyyksiin ja tekemisiin, jotka ei maksa mitään 😃

 

Grand Central StationGrand Central Station.

Moma

Museoista mainitsemisen arvoinen on ehdottomasti MoMA (Museum of Modern Art). Se on yksi maailman suurimmista modernin taiteen museoista, jossa voit ihailla teoksia mm. Vincent van Goghilta, Salvador Dalilta ja Pablo Picassolta. Tämä oli ainoa museo, jossa vierailimme sisällä ja oli kyllä sisäänpääsymaksunsa väärti.

 

Brooklyn Bridge

Tämän sillan yli pitää kävellä. Niin se vain on. Toisella puolella voit vaikka käydä syömässä ja ottaa metron takaisin Manhattanille.

 

Brooklyn Bridge

 

9/11 WTC Memorial

Tämä muistomerkki on mykistävä ja veti hiljaiseksi myös ne meistä, jotka eivät kyseistä päivää muista. Muistomerkin vieressä on myös museo, mutta siellä emme tällä reissulla vierailleet.

 

New York
9/11 World Trade Center Memorial

Ravintoloita

Vaikka teimme ruokaa myös Airbnb -asunnollamme tuli ulkonakin syötyä lopulta yllättävän paljon. Tässä ravintoloita / baareja, joissa kävimme ja jokaista voi todella suositella. Aika moni näistä sijaitsi majoituksemme lähellä, joten helposti voi tuota Chelseaa suositella yöpymiseen. Klikkaamalla otsikkoa pääset suoraan ravintolan sivuille. Ulkona syödessä kannattaa muistaa, että laskun päälle tulee antaa 20% tippiä, ainakin hyvästä palvelusta.

 

Loulou Nyc

Tämä ravintola sijaitsi ihan majapaikkamme naapurissa Chelseassa. Joimme täällä vain drinkit, mutta ruokalistan ja miljöön perusteella olisi hyvin voinut myös syödä.

Buddakan Nyc

Täällä kävimme tyttöjen kanssa fiilistelemässä Sinkkuelämää -tunnelmaa, sillä ravintolassa on kuvattu Carrien ja Bigin rehearsal dinner. Ruoka, tunnelma ja palvelu oli 6/5. Täällä ravintolassa kannattaa ehdottomasti käydä vaikka ei lukeutuisikaan kyseisen sarjan tai elokuvan faneihin. Tämäkin ravintola sijaitsi ihan kävelymatkan päässä Airbnb-asunnoltamme. Ravintolaan mennessä musiikin voimakkuus shokeeraa ensin, mutta siihen tottuu nopeasti. Pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen.

Somewhere Nowhere Nyc

Tänne rooftop-baariin piipahdimme esikoisen kanssa ilman pöytävarausta lasillisille.  Näkymät baarista iltavalaistuun kaupunkiin on mielettömät. Tämä on oma lempparini, sillä kysyivät ovella minulta paperit 😃 Se saattoi tosin olla turvallisuuteen liittyvä protokolla, mutta sovitaan ettei ollut. Varaudu siis ottamalla henkkarit mukaan.

Jack´s Wife Freda

Ketjuravintola, joita löytyy useita ympäri kaupunkia. Täältä löytyi syötävää sekä perheen vegaanille että lihansyöjille. Muut tykkäsivät, mutta omasta mielestäni ravintolossa oli huono ääniergonomia. Olen melko herkkä melulle, joten kiinnitän paljon huomiota myös miellyttävään ääniympäristöön.

Black Seed bagels

Kuopus halusi ehdottomasti syödä kaupungissa newyorkilaisittain bageleita. Löysimme tämän bagel-paikan Rockefeller Centerissä sijaitsevasta ostoskeskuksesta ja suuntasimme lounastamaan Central Parkiin.

Gelso and Grand

Tämä ravintola löydettiin sattumalta. Teki mieli pizzaa ja päätimme suunnata Little Italyyn (kaupunginosa Manhattanilla) sen toivossa. Ravintola oli todella kiva sisältäkin, mutta koska aurinko paistoi lämpimästi, käytimme tietenkin tilaisuuden syödä ulkona terassilla, koska olimme suomalaisia lokakuussa New Yorkissa 😊

Willow New York

Tämä täysin vegaaniravintola oli myös Chelseassa ja päätimme illastaa täällä viimeisenä iltanamme ja kaikki löysivät mieleistään syötävää, myös lihansyöjät. Ravintola on pieni, joten pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen.

 

Siinäpä meidän New York -reissu lyhykäisyydessään. Käy katsomassa lisää ideoita ja videoita Instagramissa profiilini kohokohdasta New York.

Nuoriso sanoi ainakin palaavansa kaupunkiin, ehkä kuulemma ennemmin jossain toisessa seurassa 😉 Ootko käynyt New Yorkissa? Mitä lisäisit listalle?

 

Kommentoi tai kerro mielipiteesi