Tukholma on ollut viime aikoina suomalaisille aiempaa edullisempi matkakohde kruunun heikon kurssin vuoksi. Hotellimatka Tukholmaan oli minullakin toiveissa kesäloman aikana ja toteutimme sen heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. En yleensä ole kova shoppailemaan reissussa tai muutenkaan, mutta nyt matkaan houkutteli  edullisen kurssin lisäksi myös muutamat kaupat joita Suomesta ei löydä. Tästä postauksesta löydät vinkkejä Tukholman lentoihin, majoitukseen, shoppailuun ja muuhun tekemiseen. Kannattaa muuten käydä lukemassa myös Päivä Tukholmassa -vinkit.

 

Hotellimatka Tukholmaan

 

Lennot Tukholmaan

Itseäni hämmästytti, miten edullisesti lennot Tukholmaan löytyi heinäkuussa vielä pari viikkoa ennen suunniteltua lähtöä. Tällä kertaa edullisimmaksi tuli varata meno- ja paluulennot erikseen, yhteensä 109€ / hlö. Hinta sisälsi yhden cabin-laukun sekä yhden matkatavaran edessä olevan istuimen alle. Lensimme perjantaiaamuna Norwegianin aamulennolla ja palasimme lauantai-iltana Finnairin viimeisellä iltalennolla. Perillä vietimme siis yhden yön ja kaksi ihan täyttä päivää. Halvemmallakin lentoja olisi saanut, mutta meillä ei ollut kauheasti pelivaraa päivissä. Lue lisää halpojen lentojen löytämisestä: 5 vinkkiä miten löytää halvat lennot?

 

Arlanda Express

Arlandan kentältä pääsee nopeasti ja kätevästi kaupunkiin Arlanda Expressillä. Matka-aika on 18 minuuttia ja lippuja myydään automaateissa kentällä. Mikään halpa matka se ei ole, sillä meno-paluulippu maksaa n. 56€ / hlö. Kentältä pääsee keskustaan myös bussilla ja se onkin huomattavasti edullisempi vaihtoehto: 18€ meno-paluulippu / hlö. Liput voi ostaa vaikka etukäteen täältä.

Itseä jäi hiukan harmittamaan, että en ajatellut tätä asiaa etukäteen sen tarkemmin ja rahaa meni sen takia hukkaan. Olemme joskus aiemminkin matkustaneet tuolla lentokenttäbussilla ja aikataulukin olisi hyvin antanut siihen myöden. Sitä voin kyllä helposti suositella, jos ei ole tuli hännän alla ja säästöt kiinnostavat 🙂

 

Tukholman hotellit

Tukholmassa on valtava hotellitarjonta ja pelkästään keskustan alueella on lukematon määrä vaihtoehtoja ja valinnanvaikeus voikin iskeä. Yksi hyvä ja kohtuuhintainen vaihtoehto on Hotel C Stockholm. Se kuuluu Strawberry-ketjuun, jonka hotellit  kuuluvat mielestäni Helsingin parhaisiin hotelleihin. 

Hotel C Stockholm ei ihan yllä samalle tasolle kuin ketjun hotellit Helsingissä, mutta sillä on loistava sijainti aivan päärautatieaseman vieressä, johon Arlanda Expresskin saapuu. Yleiset tilat ovat siistit ja aamiainenkin ansaitsee kunniamaininnan. Ainoastaan huoneet kaipaisivat vähän faceliftiä. Tai ehkä vain odotukseni olivat suuremmat, kun ajattelin ketjun muita hotelleja. Yksi yö aamiaisineen maksoi kahdelta 128€.

 

Shoppailu Tukholmassa

Tänä vuonna (2024) on shoppailu Tukholmassa ollut suomalaisille edullista. Itse käyn mielelläni kaupoissa, joita Suomessa ei ole ja tässä muutama vinkki, jotka sijaitsevat kaikki keskustan alueella kävelymatkan päässä toisistaan.

 

Nelly.com

Tämä kauppa on varmasti monelle suomalaiselle tuttu nettikauppana, mutta Tukholmasta heiltä löytyy ihan myymäläkin. Naisten muotia kolmessa kerroksessa kohtuuhintaan.

 

Hotellimatka Tukholmaan
Nelly.comin myymälä sijaitsee osoitteessa Drottninggatan 50.

 

Uniqlo

Täältä löytyy vaatteita sekä naisille että miehille. Erityisen tykättyjä ovat ymmärrykseni mukaan t-paidat ja topit, joissa on sisään ommellut liivit. Mutta vaatteita löytyy toki laidasta laitaan ja hinta-laatusuhde on erinomainen. Liike löytyy osoitteesta Hamngatan 27.

Intimissimi

Tämä alusvaateliike on varmasti monelle tuttu Italian ja Espanjan reissuilta, mutta Tukholmassa on mielestäni paremmin pohjoismaiselle naiselle suunnattua valikoimaa. Liikkeitä löytyy ympäri Tukholmaa, voit katsoa täältä tarkemmat sijainnit. Mutta keskustassa esimerkiksi ostoskeskus Gallerianissa on yksi heidän liikkeistään.

Zara Home

Tätäkään ihanuutta ei Suomesta löydy paitsi verkkokauppana. Tukholman myymälässä on kaikkea ihanaa kodin sisustusta kahdessa kerroksessa osoitteessa Birger Jarlsgatan 15.

 

Tukholma
Zara Home löytyy osoitteesta Birger Jarlsgatan 15.

 

Sephora

Sephoran kosmetiikkaliike ei taida enempää esittelyjä kaivata. Heidänkin nettikauppansa toimittaa nykyään myös Suomeen, mutta Tukholmasta löytyy meille lähin kivijalkamyymälä osoitteesta Biblioteksgatan 4. Bibilioteksgatanilta löydät myös monet luksusmerkit ja onhan tällä kadulla nyt aivan ihana tunnelma! Kaikki kadun liikkeet löydät täältä.

 

Hotellimatka Tukholmaan
Biblioteksgatan on mielestäni yksi ihanimmista Tukholman kaduista.

 

Hotelliloma Tukholmassa.
Sephora löytyy osoitteesta Biblioteksgatan 4.

 

Nordiska Kompaniet (NK)

Tämä lienee kaikille suomalaisille tutuin ostospaikka: NK:n tavaratalo osoitteessa Hamngatan 18-20. Itselläni tulee kuitenkin valtavasta valikoimasta vähän ähky ja shoppailen mieluummin pienemmissä liikkeissä. Mutta säästövinkkinä näin suurperheen äidiltä, että tavaratalon pohjakerroksesta löytyy ilmaiset vessat, kun esimerkiksi vastapäisessä Gallerian -kauppakeskuksessa WC-maksu on 1,5€ / henkilö 😉

 

Tukholma
Nordiska Kompaniet eli NK:n tavaratalo lienee tutuin ostospaikka Tukholmassa suomalaisille.

 

Tukholman vanhakaupunki

Mitä olisi Tukholman matka ilman visiittiä vanhaankaupunkiin. Kävele Drottninggatania aamuvarhaisella sillan yli vanhaan kaupunkiin ja ihastele vielä hiljaisia kujia. Ja istahda sitten kahvilaan, josta saa kuulemma Tukholman parasta kahvia: Under Kastanjen. Tämä kahvila-ravintola on nimensä mukaisesti vanhan kastanjan alla osoitteessa Kindstugatan 1. Heiltä saa toki myös ruokaa ja voisikin olla  ihanaa syödä täällä illallista esimerkiksi elokuun hämärtyvissä illoissa. Kurkkaa menu heidän nettisivuiltaan.

 

Tukholma
Vanhankaupungin kujat ovat ihanan hiljaisia vielä aamulla.

 

Tukholma
Under Kastanjen -kahvila aukeaa arkisin jo klo 8, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 9.

 

Hotellimatka Tukholmaan onnistui kyllä niin hyvin, että teen varmasti vastaavan visiitin toistekin, kun menojalkaa vipattaa, mutta kauemmas ei ennätä. Missä kohteissa sä vierailet aina Tukholmassa käydessä? Kerro sun vinkit kommenteissa.

TikTokissa lisää videoita ja vinkkejä tältä Tukholman matkalta.

 

@matkaripuli

 

2 kommentti

    1. Tukholma on kyllä tosi kiva! Jotenkin se vaan reissukohteena helposti meinaa unohtua 😀

Kommentoi tai kerro mielipiteesi